-->

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Moimoi Bali!

Viimeiset kaksi viikkoa meni Balilla tosi nopeasti. Pakko myöntää, että sitä kotiinlähtöä odotti ihan toisenlaisella sykkeellä kuin kuukausi takaperin.

Toiseksi viimeisellä viikolla tuli Anun ja Villen kanssa käytyä perinteiset turistinähtävyydet läpi. Maanantaina käytiin Ubudissa. Piti päästä sinne ostamaas Axun juhliin valmistujaismekko. Lisäksi tingin keraamiset tarjoiluastiat 750 000 rupiasta 80 000 rupiaan. Ei huono.
Keskiviikkoiltana käytiin katsomassa Tanah Lotissa auringonlasku. Taaskaan ei osunut täysin pilevtön ilta, mutta ei sen väliä. Kaunis paikka se on enivei. Perjantaina mentiin Anun, Villen, Heikin ja Ellan kanssa Uluwatuun. Temppelissä käytiin katsomassa maisemia ja naurattamassa apinoita. Oli muuten älyttömän kuuma päivä! Hikeä vaan pukkasi jokaisesta ihosolusta! Jopa mun mielestä oli kuuma, vaikka Balin säähän on aika hyvin jo tottunut neljän kuukauden aikana. Villen ja Anun kanssa jatkettiin matkaa Padang-padang rannalle. Se on yksi Balin kauneimmista rannoista. Mentiin sinne ottamaan pienet päiväunet ;D Viikolla oltiin muutenkin rannalla muutaman kerran, ku oli niin kauniit ilmat :)
Viikonloppuna oli sitten sekä rantabileitä että wappu. Anu vaan lähti heti vappu aattoa seuranneena yönä kohti bangkokkia. Ville lähti heittämään häntä kentälle siinä neljän maissa. Pian heidän lähdön jälkeen saaan puhelua, että skootterin kumi oli mennyt puhki :D Way to go! Ville lähti sitten tiistaina.

Vikalla viikolla sitte taas rantaelämää, viimesiä kertoja lempiravintoloissa ja koulussa tenttiviikko. Tentithän meni aika pitkälti ryhmätöinä ;) Eli ei ollenkaan paha. Keskiviikkona kouluun ajaessa tuli melkein tippa linssiin, kun oli niin haikea mieli ajaa viimeistä kertaa kouluun päin..

Tippaa tuli kyllä linssiin muutaman kerran keskiviikon jälkeenkin.. esimerkiksi, kun tulen torstaina villalle illalliselta niin huoneen lattialta löytyy Hannan kirjoittama kirje vessapaperille. Hän kiitteli reissusta ja kuinka kivaa hänellä oli ollut mun ja Lauran kanssa. Kirjettä lukiessa tuli tippa kyllä linssiin. Alleycatsiin mentiin illalla vielä sanomaan heipat luokkatovereille - Hanna itki jonkun seitsemän kertaa, tyttöparka ei tykkää sanoa jäähyväisiä. Muutama tunti sitten unta ja taksi haki meidät keskellä yötä 4:30. Herätin yöllä Lauran, halasin ja sanoin heipat. Tyttö oli vaan ihan unen pöpperössä. Heikki oli herännyt sanoo moikat ja siinähän sitten tuli jo aamun ekat kyyneleet silmille. Puolet taksimatkasta lentokentälle itkin. Niin ja koneen noustessa ilmaan tuli vedet silmiin uuusiksi. On se Bali vaan niin ihan paikka <3 Nyt se on tuhansien kilometrien päässä, mutta muistot ovat kyllä niin paljon lähempänä :) 

Tanah Lot

Anun kanssa skobailemassa

Kutalla shoppaamassa

Rannalla

Uima-altaalla

Surffaamassa

Kutan ranta

Uluwatu

perjantai 6. toukokuuta 2011

Moi!

Moi, oon elossa. Oon Hongkongissa. Kotimatkalla. Villalla ei viikkoon toiminu netti, ni ei oo pystynyt päivittää Balijuttui. Mutta kirjotan tarinat sitte kotoa käsin :)


Kotona oon sunnuntaina klo 23:00. moi.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Suomi fiilistä

Moi. Mä oon tulossa takaisin Suomeen. Siitä tulee varmasti kiva kulttuurishokki. Miksi kaikki maksaa niin paljon? Miksi ihmiset eivät hymyile tuntemattomille? Miksi ihmiset eivät ole niin ystävällisiä? Miksi täällä on niin viileä? Miksi pitää ottaa avaimet mukaan, kun lähtee kotoa johonkin? Miten mä voin olla myöhässä, ku ei täällä ole kelloa?! Kraanavettä voi juoda? Pitääkö itse kokata oma ruokansa?

Kyllä mulla Suomea on ikäväkin. Roskaruoka on aika korkealla sijoituksella ikävä-listalla. Neljä kuukautta ilman hamppareita ja pitsaa. Huh huh! Kuka olisi uskonut musta? Vastapainoksi ranskalaisia en tule syömään varmaan koko kesänä, ellei nyt ole pakko tilata tuplajuustoateria eikä pelkkiä purilaisia. Ruokapuolesta on ikävä myös pullia ja leivonnaisia, leipää kunnon maukkailla juustoilla.  Onneksi tuun kesäksi Suomeen, ni eikö heti toukokuun alusta saa ruotsalaisia uusia perunoita? Namsnams, niitä sillillä tai sillä margariinilla, jota en ole myöskään syönyt neljään kuukauteen. Kyllä kesän ruokalistaan taitaa kuulua vahvasti makaronilaatikkoa, perunoita ja lihaa ilman sattumia. Keitetty riisi saa korvata paistetun riisin, vaikka se onkin hyvää! Suomen kevät on ihaninta aikaa.. joten ihan hauska päästä nauttimaan siitä jämät, vai onko sielä jo kesä?

Eilenkin ajelin kotiin päin illalla, niin nautin suunnattomasti joka hetkestä. Pieni tuulenvire seurasi pimeältä rannalta, ihmiset hymyilivät liikenteessä ja kaduilla. Pieni hymy ympärille niin saa suuren hymyn takaisin, ja vielä usealta ihmiseltä. Mikäli vauhti oli hiljasempi, niin kuulumisiakin pääsi vaihtamaan. Hymyilytti vaan. Katselin tuttuja teitä, pieniä puljuja, kirkasta tähtitaivasta ja jostain kaikui balilainen pimpelipom musiikki. Hitsi, mä niin rakastan kaikkea tässä saaressa! Täällä on fiilistä!

Kahden viikon päästä oon jo matkalla Suomeen (kunhan saadaan vaihdettua meijän lentoliput tai ollaan kusessa.. miks lentoyhtiöt vaihtavat lentojen aikoja!!??). Nyt jo tuntuu siltä, et ajaako kyseistä tietä vikaa kertaa ja voi kuinka tuotakin pikkukauppaa tulee ikävä. Missä ravintoloissa syön viimeiset ruokani täällä? Mitä pitikään vielä ostaa Suomeen vietäväksi? Koska pääsen takaisin tänne, mun saarelle?

Mitä Suomessa tapahtuu? Iltaisin kuuluu mennä älläriin. Vaikka vaan hengailemaan ja tutustumaan uusiin ihmisiin! Vähän aikaa sitten tapasin erään tutun aussimiehen baarissa, jota en ollut nähnyt pitkään aikaan. Hän tuli innoissaan halaamaan mua ja yhteen ääneen ihmeteltiin, miksei toista ole näkynyt aikoihin. Kerran olen jutellut hänen kanssaan hieman pidemmin, mutta kaikki ovat täällä kuin yhtä suurta perhettä! Toisen poissaolo huomataan heti, tiedetään milloin toinen on uusimassa viisumia Kuala Lumpurissa ja milloin on viimeinen ilta balilla. Mitä Suomessa tapahtuu? Ei voi niin helposti lähteä mihinkään, kun aamulla on duunia eikä ole skobaa pihassa, jolla voisi ampaista minne vaan. Mikä on bussi? Miten ne toimii? Onkohan mulla vielä bussilippua?

Kotiinpaluu on ahdistanut hirveästi maaliskuusta asti. Nyt viimeisen viikon aikana se ei ole ahdistanut enää niin paljoa. Tavallaan jo odotan sitä. Vielä muutama viikko sitten en saanut iltaisin unta, kun ahdisti niin paljon. Mietittiin Lauran kanssa kilpaa, minkälaisia yrityksiä tänne voisi laittaa pystyyn, jotta tänne saisi jäädä. Kiitos poikien ja Anun, niin nyt olen tulossa ihan mielläni Suomeen enkä eristäydy viikkotolkuiksi ;D

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Voi Pojat!

Surffipanu
Aika vaikea on vieläkin uskoa, että pojat tulivat toiselle puolella maapalloa asti yllättämään mut. Ihan huikeeta. Pojat lähtivät maanantaiaamuna pois. Edellisenä iltana sanoin Heikille, että oon kuitenkin tosi tyytyväinen, että lähdette pois. ”Uskon!” kuului vastaus. Poikien elämäntehtävä on aina ollut kiusata mua, nyt olin hermoromahduksen partaalla odotteluun, odotteluun ja saamattomuuteen. Ymmärrän nyt hyvin perheen äitejä, joilla on muutama muksu ja kuinka haastavaa on pukea lapsille kuravaatteet päälle ja päästä ulos leikkimään – kyllä, jollain on aina vessahätä siinä vaiheessa, kun kuravaatteet on juuri saatu puettua. Mulla oli aika sama fiilis koko viikon ajan. Lähteminen on hankalaa. Aina joku pojista sanoi pelkissä uimahousuissa olevansa valmis, mutta kun itse lähdön aika tuli, oli kyseisen äijän vielä pestävä hampaat, käytävä vessassa tai skootterin avain oli kadonnut. Eli odotettiin ja odotettiin.  Huoh. Ei ollut varmaankaan yhtään sujuvaa lähtöä minnekään koko viikon aikana!
Panu, Heikki, meitsi ja Antti

Sanoin heti alkuun, että voidaan mennä erilaisiin ”turistipaikkoihin”, kuten Ulu watuun tai Tanah lottiin. Aamuisin piti kuitenkin katsoa fiilistä, et mitä halutaan tehdä. Harmi vaan, että kaikilla on aina eri fiilis, eikä me siis päästy mihinkään lähtemään :D No, ei se mua haittaa, oon mä noi paikat nähnyt, mutta Panu olisi ainakin halunnut oikeasti sinne Uluwatuun. Heikki ja Hiekkis kävivät yhtenä päivänä kyllä Bali Safarissa.
Antin lihapullavuori




Bali on kenties paratiisisaari, mutta tää paikka ei ole ihan heikoille turisteille. Pojat kyllä onnistuivat sähläämään: Panu oli ollut maassa kaksi tuntia ja sai poliisilta sakot: ”you are a bad driver”, Hiekkiksellä murtui nenä, Antilla hajosi selkä ja Heikkikin meinasi kaatua skootterilla, kun hänellä oli kyydissä Bali-Heikin tyttöystävä Ella. Hyvin siis pojat vetivät. Ei poikien viikon surffiloma mennyt ihan nappiin, kun Heikki oli ainut, joka pääsi vähän enemmän surffaamaan, sillä Panukin oli vähän kipeä. (Välihuomio: Ella sanoi mulle, et mun kyyti on eka turvallinen kyyti, jossa hän on ollut. Mikäli Bali-Heikkiä ei lasketa.)

Viikon aikana tutustuttiin siis tähän Kuta elämään ihan kunnolla. Käytiin syömässä eri ravintoloissa, vähän yökerhoissa ja rannoilla. Eräänä päivänä Anttikin otti kirjan käteen ja lähti rannalle vähän kävelemään. Takaisin hän tuli vasta auringon laskiessa. Niin rentoa meininkiä!

Heikki ja Heikin lihapullat
Viikon aikana oli myös pienimuotoinen lihapullakilpailu. Eräästä ravintolasta saa Mountain meatballs aterian. Eli ruokaan kuuluu läjä perunamuussia, kastiketta ja 30 lihapullaa on asetettu lautaselle vuoreksi. Henkka P, Antti ja Heikki ottivat mittaa itsestään ja toisistaan, että pystyvätkö vetämään aterian. Lopputulokset olivat ennakoitavissa: Henkka söi aterian nopeiten. Antti, joka on todella hidas syömään söi ateriaa 44 minuuttia. Suureksi yllätykseksi Heikki, joka on aina ollut nopea syömään voitti Antin vain muutamalla minuutilla, Henkan ollessa ylivoimainen vain puolella tunnilla. Ei noiden aterioiden jälkeen pojilla kyllä ollut nälkä vähään aikaan!

Pojat lähtivät maanantaina, ja tiistai-iltana tänne saapui Anu ja Polle. Oon vaan niin kiva, ku kaikki haluaa tulla tänne muo katsomaan! Vielä viikko sitten kotiinpaluu ahdisti ihan hirveästi. Nyt ei enää ihan niin paljoa ja kiitos kuuluu kyllä täällä vierailulla olleille kavereille! Hei, tasan kahden viikon päästä oon jo Hongkongissa!

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Kuala Lumpur

Petronas towers
Saavuttiin Vehviksen kanssa Kuala Lumpuriin torstaina. Majoitus oltiin varattu Chinatownista. Chill in hostellissa jouduttiin venailemaan Pakkasen Henkkaa ja Hannaa tovi ennen kuin he tulivat hollille. Tämän jälkeen suuntasimme syömään johonkin viereiseen paikkaan. Sieltä menimme junalla Times Squareen shoppailemaan. Pojat ampuivat omille teilleen ja me Hannan kanssa omille teillemme. Oltiin vaan maailman huonoimmat shoppaajat. Ei löydetty mitään! Pojat olivat shoppailleet paitoja ja kuulokkeita, mutta me oltiin tyhjin käsin. ”Shoppailujen” jälkeen tavattiin ”kalahoidossa”. Se on semmoinen hoito, jossa jalat laitetaan akvaarioon, joka on täynnä pieniä kaloja. Ne kalat sitten syövät kuolleen ihosolukon jaloilta. Tämmöisiä paikkoja on Balilla todella paljon, mutta tämä oli KL:ssä paljon edullisempaa. Hitsi se oli hauskaa! Kutitti aivan älyttömästi! Nauroin vaan ääneen ja välillä piti potkia kaloja pois tai nostaa jalat ylös akvaariosta, se vaan kutitti niin paljon! :D
Kalahoidossa

Kalahoidon jälkeen ampastiin taas syömään johonkin Food Courtiin. Tämän jälkeen lähdin Pakkasen kanssa kiertelemään ihan vaan viereisiä liikkeitä muiden mennessä vessaan. Kenkäkaupasta ulos lähtiessä sain melkein sydärin. Oikeesti. Yhtäkkiä mun takaa kuuluu laulu: ”ELLULLA KÄVI V*TUN HUONO TUURI, UUSI TUULI POJAT AASIAAN TOI, HEI!” Pelästyin aivan älyttömästi: hyppäsin varmaan kaksi metriä eteenpäin ja taputukset raikasivat ympäri Times Squarea. Äänen takana oli Heikki, Antti, Panu ja Hiekkis!! Mitä roskaaa! Olin ihan shokissa. En tiennyt yhtään, et pojat olivat tulossa!! Mullahan tärisi varmaan vielä kymmenen minuuttia tapaamisen jälkeen käsien lisäksi polvet :D En vaan voinut uskoa hommaa todeksi, et jotkut tulee toiselle puolelle maapalloa salaa.. eikä ees Balille, missä mä asustelen.. vaan johonkin random Kuala Lumpuriin.. Oli siis mm. Vehviksellä kätensä pelissä.. Kiitos vaan!
Antti, Panu, Heikki, Hiekkis ja meitsi
Mentiin poikien kanssa vielä uudestaan syömään. Mulle kerrottiin, että Heikki ja Antti lähtisivät Balille heti huomenna, perjantaina ja Panu sekä Hiekkis formuloiden jälkeen maanantaina. Balilta kaikki lähtisivät viikon päästä maanantaina kotiin. Eli, mä tulisin Bangkokista perjantaina ja ehtisin olla poikien kanssa kotona ainoastaan pari hassua päivää. No way! Illallisen jälkeen menin nettikahvilaan ostamaan maanantaille lennon Balille. Bangkokin ehtii nähdä myöhemminkin, vaikka nyt sielä olisi ollut uuden vuoden kemut. Vuosisadan vesisotabileet.. Ainiin, ja pojat olivat ostaneet liput Balille jo lokakuussa, ennen kun mä ostin omani Ainon kanssa! Ihan hullua! <3
Formuloiden vapaat harjoitukset
Perjantaina mentiin siis katsomaan Sepangin radalla vapaita harjoituksia. Perjantaina ei tarvinnut edes lippua alueelle, joten päästiin pääkatsomoon hengailemaan. Vietettiin päivä sitten siellä Panun ja Hiekkiksen kanssa. Kotimatkalla vaan bussi hajosi ja nälkä oli jo jäätävä. Mentiin Pavilion ostoskeskukseen syömään.

F1
Lauantai ja sunnuntai menivät formuloita katsellen ja vähän shoppaillen. Formulat olivat kyllä siistit! Se äänen voimakkuus oli kyllä huikea!! Onneksi olin ottanut ne korvatulpat mukaan, toisinkuin muut.. Kotiinpäin mennessä oli aina tyytyväinen fiilis, kun kuuli omat ajatukset :D Yllättävän hyvät paikat meillä oli, vaikka nurmella ilman penkkejä oltiinkin. Juuri meidän paikalle osui pari keskeytystä ja siitä näki radasta varmasti 1/3. Skriiniä ei kyllä ollut lähellä, mut ei se oo niin just vaikkei tilannetta tietäisikään. Olihan sentään läsnä! Oli kyllä huikea kokemus, mutta kyllä mä jatkossa mieluummin formulat katson kotisohvalta. Silloin tietää koko ajan tilanteenkin ja näkee kaiken!

Maanantaina lensin sitten Hannan, Hiekkiksen ja Panun kanssa kohti mun kotisaarta, Balia. <3 Heikki ja Antti onkin ollut pari päivää Lauran huostassa..

tiistai 12. huhtikuuta 2011

Singapore

Riinan kanssa buddha-temppelissä
Tiistaiaamuna lähdin Vehviksen kanssa lentokentälle suuntana Singapore. Riina, Tyyra ja Pilvi tulivat samalla lennolla Singaporeen ja olivat varanneet meidän kanssa saman majoituksen. Nukkuisin ensimmäistä kertaa elämässä dormissa. Eli iso huone, jossa nukkuu muita vieraita ihmisiä myös.  Lennon jälkeen söimme kentällä ja lähdimme sitten metrolla seikkailemaan kohti keskustaa. Löydettiin hienosti perille.

Pikasuihkujen jälkeen otimme suunnaksi Sim Lim Squaren. Paikka on seitsemän kerroksinen ostoskeskus, jossa myydään ainoastaan elektroniikka. Paikka pursusi puhelimia, tietokoneita, ipadeja, kameroita ja lisäosia vaikka mihin vempaimiin.  Kaikki olivat sitä uusinta huutoa ja hinnat hieman hieman halvemmat kuin Suomessa. Ruokailun jälkeen ampastiin Little India –kaupungin osaan. Ihmeteltiin siellä aivan erilaista menoa.  Paikasta hehkui kyllä Intia tunnelma. Sielä jopa tuoksui juuri siltä, miltä voisin kuvitella Intian tuoksuvan. Tutustuttiin hindu temppeliinkin paljain varpain. Little Indiassa käytiin vielä illalla punaviinillä eräässä pienessä ravintolassa ennen kuin matkasimme Bugis Streetille. Se on semmoinen ”katu”, joka on katettu ja siellä on kojuja, joista voi tinkiä vaatetta, tavaraa, laukkuja, kenkiä ja koruja. Siellä oli aivan ihania vaatteita!! Olisin helposti voinut tuhlata sinne pari sataa euroa.. Nyt lähdin kuitenkin tyhjin käsin hostellille.

Chinatownissa
Keskiviikkona mentiin China townia katsomaan. Taas aivan erilainen osa Singaporea. Siellä käytiin Buddha temppelissä katsomassa Buddhan hammasta. :D Temppeli oli todella suuri, peitimme hartiamme huiveilla ja kiskoimme sarongit hameiksi. Ylimmässä kerroksessa oli ”buddhan hammas”, mikä on suuri nähtävyys. Ainut vain että todellisuudessa hammas kiikutetaan sinne kerran vuodessa..  Ylimmässä kerroksessa oli myös ihmisiä meditoimassa ja voin vaikka vannoa, että eräs mies nukkui siellä..
China townin jälkeen mentiin shoppailee. Kierrettiin todella monta kauppakeskusta läpi. Kauppakeskukset ovat siellä järkyttävän suuria. Helsingin Forum on maitokauppa niihin verrattuna. Tuotteiden valikoimakin on niin laaja. Kauppakeskuksista saa mitä vaan! Vain taivas on rajana.  Käytiin varmasti yli kymmenessä keskuksessa, sillä niitä on vierivieressä kaikkialla eikä välillä edes huomannut, että kauppakeskus oli vaihtunut. Shoppailujen jälkeen Riina, Tyyra ja Pilvi lähtivät Singaporen maailman pyörään ja mä lähdin Henkan kanssa erääseen hienoon hotelliin. En muista paikan nimeä, mutta siinä on kolme korkeaa rakennusta vierekkäin ja niiden päällä on veneenmallinen rakennelma, jossa on ravintola, uima-allasalue ja yökerho. Aivan mahtavan hieno! Hissillä mentiin 55 kerrokseen katsomaan illan hämärtymistä. Maisemat olivat kyllä huikeet! Sieltä näki ”koko” kaupungin. Melkein ei meinattu päästä sinne sisään, koska Henkalla oli varvassandaalit..

Singaporen hotellitaidetta
Takas hotellille päästiin vasta myöhään illalla. Jalat olivat aivan puhki kahden päivän kävelemisestä. Muut jaksoivat lähteä vielä erääseen hotelliin 70 kerrokseen yksille drinkeille. Mulle riitti se 55 kerrosta ihan loistavasti.. Sinne oli kunnon pukukoodit, mutta puhumalla oli Henkka päässyt shortseissa sisälle ja ensimmäinen vastaan tullut paikallinen oli ihmetellyt tätä kovaan ääneen. Mä menin ajoissa nukkumaan ja olinkin tuona yönä ainoa nainen meidän dormissa. Riina, Tyyra ja Pilvi asuivat eri huoneessa.

Torstai aamuna lähdin Henkan kanssa bussilla kohti Kuala Lumpuria. Tytöt tulisivat päivän meidän jäljessä. Bussi oli aivan mahtava. Omat isot penkit, joissa oli hierontalaitteet. Kaikilla oma pieni tv-ruutu, josta pystyi katsomaan elokuvia, pelata pelejä tai kuunnella musiikkia. Lounaskin tarjoiltiin bussissa. Ihan sillein ok palvelu :D

Kaiken kaikkiaan Singapore oli ihan huippu. Kaunis ja siisti kaupunki. Siellä oli myös kasvillisuutta, mitä ei esimerkiksi Hongkongissa ole yhtään. Hongkongissa oli kuitenkin enemmän fiilistä Singaporeen verrattuna. Tykkäsin kyllä aika paljon paikasta. Ei kaikki turhaan ole kehunut kaupunkia!
Näkymää Singaporesta

Kuala Lumpur raportti tulee myöhemmin…. Aijoo, ja munhan pitäiis olla tällä hetkellä Bangkokissa.. mut oonkin taas kotona Balilla. Näin nämä suunnitelmat muuttuvat, lentoliput jäävät välillä käyttämättä ja tyttöpieni yllättyy täysin toisella puolella maailmaa!! ;)

sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Tulva

Heti tulvaa ihmettelemässä
 Tulkaa kattomaan!” kaikui Heikin ääni heti aamutuimaan kirkkaana. Oltiin Lauran kanssa herätty vain muutama minuutti aikaisemmin kamalaan huutoon. Vuokraisäntämme Agus oli tullut huutaen paikalle.
Alakerrassa meitä odotti mukava yllätys: lattia lainehti. Kaikkialla oli 5-10 senttiä vettä. Siivoojamme ja allapoikamme keräsivät lattioilta kenkiä, vaatteita, kypäriä ja muita lattialle jääneitä tavaroita. Alakerrassa tulvi. Aamuyöstä oli satanut rankasti, mutten tajunnut, että vettä oli tullut noin paljon. Meidän villoja ympäröi viemäriojat, niistä oli vesi noussut  rankkasateen myötä ylös. Eli kaikkialla haisee  törkeen pahalle, meidän jätevedelle! Alakerrassa uiskentelee myös pikkukaloja ja rapuja. kaiken muun roskan mukana :D Erittäin miellyttävää. Ja vettä sataa lisää ja lisää..
Lits läts..

Onneksi mun huone on yläkerrassa. Heikki, Miika ja Vehvis asuvat alakerrassa ja heidän huoneessaan on eniten vettä. Normaalisesti kaikki poikien tavarat on ollut lattialla ja pojat ovat nukkuneet onnellisesti mistään vedestä tietämättä. Vehvis tosin on Gileillä nyt, et sitä odottaa mukava yllätys, kun hän pääsee takaisin.. Vakuutusyhtiöt varmaan vähän ihmettelee, kun aletaan anelee rahoja kengistämme.. Olihan mullakin siinä niitä kymmenen paria. Kuivuttuaan tuoksu on varmasti miellyttävä..

Täällä on satanut yllättävän paljon tällä viikolla. Viime viikolla ei satanut varmaan kertaakaan ja tammikuun jälkeen sademäärät on muutenkin romahtaneet alas. Tämä viikko on ollut poikkeus ja siitä kiittää nyt lainehtiva alakerta. Muut saavat jäädä tänne paskan hajuun ja veteen, mä lähden tiistaina Singaporeen, Kuala Lumpuriin (Formulaaaat!) ja Bangkokkiin!!

Pieni "pihatiemme" ennen tulvaa.. Huomatkaa oikealla ja vasemmalla ojat.
Ja tulvan aikana..

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Hotel Kerobokan

Alle kilometrin päässä meijän Villalta on Denpasarin vankila. Vitsillä sanotaan sitä aina Hotelli Kerobokaniksi, ja mietitään milloin sinne joutuu joku meidän luokkalainen villin baari-illan päätteeksi. Mennään Hotelli Kerobokanin ohi kouluun joka päivä. Kuultiin kerran huhua, että siellä olisi joku suomalainen mies.

Ollaan Lauran kanssa monta kertaa haluttu mennä käymään siellä. Paikka vaan on aika karmiva. Vankien budjetti ruokaankin taisi olla 2 dollaria vuodessa, mikä tarkoittaa erittäin niukkaa riisipitoista ruokaa. Tänään päätettiin heti aamusta ampasta sinne. Otettiin mukaan jopa passin kopiot, jos meitä ei päästetäkkään ulos sieltä. Hommahan ei mennyt ihan niin miten suunniteltiin: ME EI PÄÄSTY SINNE SISÄLLE!!!! Miten vankilaan ei voi päästä sisälle.Vahdit eivät oikein vastanneet suoraan meijän kysymyksiin, onko siellä suomalaisia vai ei. Pah! Ei vaan halunnut päästää sisälle kahta blondia. Mutta mehän ei luovuteta!! Ens kerralla otetaan poikia mukaan.. jos vaikka sitten päästäisiin tutustumaan Hotelli Kerobokaniin ja puhumaan Suomea vangille, joka ei oo päässyt puhumaan äidinkieltään aikoihin..

keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Ready, steady.. GO!

Paikallinen perhe
Mut pitää varmaan pistää Suomessa takaisin autokouluun. Kotiopetuskin käy. Pitäisi oppia uudestaan liikennesäännöt, taloudellinen ajo ja milloin käytetään tööttiä tai hätävilkkuja.

Balin liikenne on tosiaan kaaos. Siellä pärjää hyvin, jos unohtaa kaiken, mitä on Suomessa oppinut. Mähän en ollut skootteria aikaisemmin ajanut, mutta liikenteen sekaan vaan, niin hyvin oppii. Ekojen viikkojen aikana mun piti jopa odotella poikia, sillä Henkka P:tä lukuun ottamatta kaikki nössöili. Oikeasti, ei auta yhtään ”ajaa varovasti”, kun pienelle kaksisuuntaisella tiellä on kolme skootteria rinnatusten menossa kumpaankin suuntaan. Parhaiten pärjää, kun yrittää ajaa kuin paikallinen.
Kaksisuuntainen katu

Paikallinen ajotaito on.. huono. Yhtään ei katsota muuta liikennettä, kunhan ammutaan itse väliin. Painetaan töötti pohjaan ja ammutaan liikenteen sekaan. Varotetaan muita, et ”nyt mä tulen, huomatkaa!” Tööttiä painetaan myös, kun lähetään ohittamaan. Liikennevalojen vaihtuessa vihreäksi ainakin kymmenen skootteria muistuttaa valojen vaihtumisesta äänimerkillä. Henkilöautot painavat tööttiä harvemmin kuin skootterit. Heidän erikoisuus onkin tulla pieniin risteyksiin HÄTÄVILKUT päällä. Se on koomista ajaa auton perässä, joka yhtäkkiä pistää hätävilkut päälle risteyksen ajaksi ja sitten antaa olla. Ihan normaalia. Paikallisen perässä voi myös ajaa kilometri tolkulla, kun hän on unohtanut suuntavilkun päälle. Siinä sitten odottaa vaan, että milloin hän kääntyy.. niin ja kumpaan suuntaan, se on aina myös mysteeri. Paikallisten perässä ollaan kyllä opittu kiertämään hitaat autot jalkakäytävien kautta. Samalla tapaa pääsee liikennevaloristeyksissä kiilaamaan ensimmäisten joukkoon (Tämä toimii varmasti hyvin Suomessa, Vihdintie, täältä tullaan!!). Paikalliset myös juttelevat liikenteen hälinän seassa. Kysyvät kuulumisia ja flirttailevat.
Pojat menossa syömään

Tiet ovat täällä paikoin erittäin huonokuntoisia. Maasturitkin joutuvat väistelemään isoja kuoppia. Onneksi koulumatkan kuopat ja kumpareet ovat niin tuttua kauraa, että tietää tasan miltä puolelta ne kannattaa kiertää. Harvemmin sitä töräyttää mihinkään kuoppaan – ainakaan pahasti. Mullahan ei ole edes kumi puhjennut, vaikka fillarissa niitä meni jatkuvasti.
Kypärät päässä!
Balilla skootterit toimivat myös perheautoina. Parhaimmillani oon nähnyt viisi ihmistä saman skootterin selässä – ja me tappelimme Suomessa siitä, kuka joutuu istumaan keskellä tai toisen käsi on toisen ”ilmatilassa”. :D Oon nähnyt myös koiran skootterin jalkatilassa. Siinä sitten noutaja roikottaa kieltä ja korvat hulmuaa ilmavirran mukana. Parhaimpia ovat kuitenkin skootterit, joiden kyydissä on kaksi tyyppiä ja toisella kädessä yli viisi metriä pitkiä putkia. Niitä on kiva varoa liikennevaloissa, kun ei hahmota putkien pituutta. Skootterien selkään mahtuu yllättävän paljon tavaraa. Ne menevät välillä ihan tavarajunista! (Pitää koittaa napsasta kuva skootterista, jolla on perässä kolme metriä korkea tavarapino..)

Optimoitu ajo.
Kypäräpakkohan täällä on. Paikalliset ”saavat” siitä luistaa ja lapsilla näkyy harvemmin kypärää. Turistit saavat heti sakot, jos ajavat ilman kypärää. Ei ne kypärät kauhean hyvälaatuisia ole, mutta suoja kuitenkin. En oo joutunut poliisien kanssa tekemisiin, vaikka yksi Hannakin sanoi: ”Ellu, sä tosiaan ajat kuin mies”. Yllättävän harva meijän luokalta on saanut sakkoja. Välillä ajaessa naurattaa oma ajotyyli, joka on tullut. Vasemmalla kädellä on jarru, töötti ja vilkut. Sormien asento on optimoitu niin, että peukku on kokoajan töötillä ja muutama muu sormi valmiina jarruttamaan :D Se on ihan huomaamattakin niin joka kerta ajaessa :D

Oikeesti, tää liikenne on aivan mahtava!!! Sen hienous pitää vaan osata ymmärtää. Ei sitä tartte verrata Suomen järjestelmälliseen ja toimivaan liikenteeseen. Täällä jokainen päivä on erilainen päivä liikenteelle.

Perheauto
Muutama videokin olisi liikenteestä, mutta niitä ei voi julkaista tai äiti tilaisi mulle jo uusia, aikaisempia, välittömiä lentoja Suomeen. Kyllä mulla on vahva tarkoitus olla täällä vielä tämä viitisen viikkoa ja yrittää pysyä hengissä! ;D Ei hätää.  (Katsotaan miten ajetaan Malesian formuloiden jälkeen..) 


Eikä skootteriajos oo käyny, ku pari pientä haaveria meijän villalla. Ei hätää siis.

torstai 24. maaliskuuta 2011

Mä elän syödäkseni.

Kutalla syömässä
”Ellu, sä puhut koko ajan ruuasta”, Laura sanoi eilen. Tottakai! Toiset syö elääkseen, mutta mä elän syödäkseni. Kuten kaikki varmasti hyvin tietääkin.

Balilla syödään kolme kertaa vuorokaudessa: aamupala, lounas ja päivällinen. Täällä syödään haarukalla ja lusikalla. Veitsen saa todella harvoin pöytään, ja silloinkin on ihan pihviä lautasella. Paikalliset syövät toisinaan myös sormin. Tämän vuoksi joillakin miehillä on kynnet viisi senttiä pitkät parissa sormessa, jotta syöminen onnistuisi paremmin. En oo ikinä ollut hyvä syömään veitsellä ja haarukalla. Pilkon ruuan valmiiksi lautaselle, ja sitten voi keskittyä itse syömiseen. Täällä se on ihan normaalia, eikä veistä edes tarvitse. Oon syntynyt Balilaiseksi suursyömäriksi.

Nasi goreng
Indonesialainen ruoka ei kuulemma ole niin hyvää kuin thaimaalainen ruoka. En tiedä tietenkään, mutta huomattavasti parempaa se on kuin filippiiniläinen ruoka. Indonesialainen ruoka on joko riisiruokaa tai nuudeliruokaa. Nasi goreng on paikallinen perinneruoka. Tämä koostuu paistetusta riisistä ja munasta, sekä joskus siinä on kasviksia, kanaa tai kalaa. Versioita on hirveästi erilaisia. Koulussa syön aina nasi gorengin. Se maksaa siellä 40 senttiä ja on erittäin yksinkertainen, eikä yhtään ravitseva. Mie goreng on toinen joka paikasta saatava ruoka. Siinä riisi on vaan korvattu nuudeleilla.
Beef kebab

Rumouksen Nachot
Kansainvälistä ruokaa saa kaikkialta. Se on tietenkin vähän kalliimpaa, sillä sitä ei myydä halvoissa katukeittiöissä. Tuo ainainen riisi alkaa vaan aika nopsaa tökkiä, niin ”länkkäriruoka” on se ainoa oikea ruoka.

Meillähän on täällä totta kai lemppari ravintolat. Hyvin kuvaa meidän ehdotonta ykköspaikkaa se, että eilen keskiviikkona istuttiin Lauran kanssa Warung Sobatissa ja tajuttiin sen olevan kolmas kerta samassa ravintolassa kyseisellä viikolla. Tilataan siellä ilman ruokalistaa välillä, sillä osataan se kannesta kanteen ulkoa. Paikka on vielä edullinenkin. Lemppariruoka on siellä Beef Kebab. Annos on oikea mättö!! Ranskiksia, salaattia ja neljä isoa varrasta, joissa on lihaa, tomaatti, ananasta, sipulia yms yms grillattuna. Tämä ateria tulee ainakin kerran viikkoon syötyä. Välillä ihan naurattaa ajella Sobattiin, sillä tie sinne on hieman huonokuntoinen, mutta jokaisen kuopan paikan osaa ulkoa. Tietää miltä puolelta mikäkin kuoppa tai töyssy kannattaa ohittaa :D
Pippuripihviä Obongissa

Kakkossijalla on Rasso. Se on thaimaalainen ravintola. Paikan omistaja Randy on todella mukava mies. Meillä on sen puhelinnumerokin, niin voidaan hädän tullessa soittaa hänelle. Kuulemma, jos tarvitaan apua ihan missä vaan, niin hän kyllä auttaa. Mukava mies, tulee aina juttelemaan meidän kanssa. Täällä syödessä selviää kahdella eurolla.

Kanapihvi ranskiksilla
Kolmas mun lempparipaikka on Rumours. Se on muutamaa astetta hienompi paikka kuin edelliset. Hintakin on tietenkin suurempi. Rumoursissa lemppari ruokaa on nacho –lautanen. Kerran syötiin siellä Lauran kanssa yli kaksi tuntia, kun paikka on niin leppoisa ja mukava.

Yksi aivan ässä ruoka Balilla on tomaattikeitto. Gileillä oli niin hyvää fresh tomaattikeittoa, että sen söin siellä joka päivä kaksi kertaa.. loistava alkupala. Meijän lähiravintoloissa ja Kutalla löytyy oikeastaan vaan tomaattisosekeittoa. Sekin on aina todella hyvää. Alkupalanahan sen vetää aina kun mahdollista. Sobatista ei ikävä kyllä sitä saa. Tonnikala on täällä todella hyvää. Täältä saa tonnikalapihvejä. Ne ovat jotain aivan huippuja! Harmi vaan, etten ole Suomessa nähnyt semmoisia missään! Pitää täällä syödä niitä vähän varastoon.. Täällä pitää syödä myös varastoon hedelmiä. Hedelmätoreilta saa tuoreita ja maukkaita hedelmiä välipalaksi. Nams nams. En enää ikinä halua syödä purkkiananasta!
Kanasalaatti

Maitotuotteet täällä rajoittuvat aamupala jugurttiin, juustoon ja jäätelöön. Kasviksi ja vihanneksia tulee syötyä todella vähän. Ruoka-annoksiin niitä kuuluu yleensä yksi ruokalusikallinen. Riisin yliannostus on täällä huikea. Lisäksi munaa tulee syötyä monen monta joka päivä. Uusiin makuihin, tapoihin ja ruokiin täällä on kyllä oppinut. Ulkona syöminen on edullista, eikä kotona ole edes mikroa. Omat kokkailut rajoittuvat aamupalaan, munakkaisiin ja välipaloihin.

Pakko mainita vielä Hallosta. Se on semmoinen lehti, jossa on useita kymmeniä ravintoloita menuineen. Ja safkat saa suoraan kotiovelle. Eli, jos ei jaksa lähteä ulos asti, niin luuri vaan käteen ja tilaamaan ruokaa. Myös mäkkärillä on täällä kotiinkuljetus, 24h!

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Filippiinit

Mall of Asia
Okei, sitten olisi vähän tarinaa Filippiineistä. Oikeastaan vähän enemmänkin. Olihan reissu kymmenen päivää pitkä ja siihen aikaan mahtuu vaikka mitä!

Torstaina taksi lähti 6:30 kohti lentokenttää. Oltiin Ainon kanssa nukuttu edellisen illan kemujen takia vain kaksi tuntia, muttei se ole niin tarkkaa! Aino lähti siis Kuala Lumpuriin ja mä Henkka V:n kanssa suunnattiin Singaporen kautta Manilaan. Lento meni nukkuen. Vaihtoaikaa oli reilu viisi tuntia, unta ja ruokaa siis peliin.

Manilaan saavuttiin illalla yhdeksän maissa. Taksit ajoivat oikealla puolella katua! Se oli ihan outoa, kun on niin tottunut tähän vasemmanpuoleiseen liikenteeseen. Meidän hostelli oli Metromanilan Manila –osassa. Taksilla ajaessa näimme valotauluja, köyhyyttä, pimeitä katuja ja kojuja. Vaikka kaupungissa asuu miljoonia ihmisiä, oli kaupunki aivan erilainen kuin vaikka Hongkong. Hongkong oli rakennettu taivasta kohti, mutta Manila ei talojen korkeudella hämmästyttänyt.
Manilassa

En ollut mikään Manila –fani. Oltiin siellä pari päivää, mutta olisi varmaan pitänyt olla parisenkymmentä päivää, jotta olisin oikeasti tykännyt paikasta. Manilassa meidän oli tarkoitus shoppailla ja käydä yhdessä Aasian suurimmista kauppakeskuksista. Mall of Asia oli kuitenkin pettymys. Paikka ei ollut niin suuri, mitä luulin ja hinnat olivat ihan Suomen hinnoissa. Rahat säästyi.  Käytiin päivän aikana myös slummissa pienellä kävelyllä. Se oli aika opettavaista. Ihmiset olivat kuitenkin todella iloisia ja vilkutteli meille. Nuoret pojat pyysivät pelaamaan koristakin heidän kanssaan. Filippiineillä koris näkyy kaikkialla. Kaupoissa myydään järkyttävästi koriskenkii ja pelipaitoi on joka korttelissa myynnissä.

Trecyckel
Toisena iltana saan iskältä viestiä: ”onko kaikki ok?” Mitä roskaa. Ei isi koskaan mitään viestejä lähettele. Luulin viestin tulleen väärään numeroon, mutta vastasin kuitenkin. Ai, että tsunamivaroitus on annettu tänne. Jännä juttu, kun juuri oltiin kaupungilta kotiutumassa, eikä siellä näkynyt merkkiäkään mistään kummallisesta. Hotellin työntekijöitä jututin, mutta he ottivat rennosti ja tilasivat pitsaa. Iltalehden nettisivuilta seurattiin uutisia kännykällä. Aika heikkoa. Tutustuttiin paikalliseen tyttöön illan aikana hotellilla, joka oli aivan paniikissa tsunamin takia. Sanoin, että hän voi hengata meidän kanssa ja parin tunnin juoruilun jälkeen löysimmekin itsemme rantabaarista :D Melkein jouduin vielä tytön viereen nukkumaan, kun hän ei yksin millään meinannut uskaltaa.

Nams nams
Lauantaina kierreltiin aamupäivä kaupungilla ja lennolla Palawan saarille, Puerto Princessaan. Siellä meitä odotti trecyckel kyyti hotellille. Eli skootteri, jonka oikealle puolelle oli rakennettu metallinen vaunutsydeemi. Sinne vaan! Ei ollut kauhean mukava menopeli, muttei saarella ole takseja! Nyt meillä oli hieno bungalow varattu kahdeksi yöksi.
Kookos

Buukattiin heti sunnuntaille Honda Bay –reissu. Eli sunnuntaipäivä vietettiin veneellä muutamien turistien kanssa.  Ensimmäinen pysähdys oli snorklauspaikka keskellä merta. Vesi oli aika sameeta ja siellä piti snorklata pelastusliivit päällä. Kaikkea kanssa! Viitisenkymmentä turistia sitten koittaa nähdä samoja koralliriuttoja toisia potkien. Balilla oli paljon kauniimmat riutat. Seuraava pysähdys oli Snake Island. Saari oli saanut nimensä muotonsa mukaan. Paikka oli aivan ihana!! Käveltiin Henkan kanssa saaren toiseen päähän tunti varmaankin. Paikoin saari oli vaan pari metriä leveä. Toisella puolella oli mangrove metsää ja toisella puolella kauniita koralliriuttoja. Vuoristoa näkyi horisontissa. Kaunein paikka, missä oon käynyt! Aurinko paistoi ja oli vaan täydellistä. Syötiin saarella lounas ennen kuin jatkettiin matkaa. Viimeinen pysähdys oli Panda Islandissa, jossa nautittiin kookos-juomaa. Illalla käytiin Puerto Princessan keskustassa shoppailemassa.

Snake Island <3
Underground Riverillä

Illalla tavattiin hotellillamme kolme suomalaista tyttöä, joiden kanssa buukattiin seuraavaksi päiväksi reissu Underground Riverille. Matka sinne kesti pari tuntia. Underground River on virallinen ehdotus yhdeksi maailman seitsemästä ihmeestä. Paikka oli kyllä erittäin makea. Pienillä veneillä mentiin vuorten sisällä olevaa jokea pitkin. Henkka sai kunnian toimia valomiehenä veneen keulassa. Vuoren uumenissahan oli pilkkopimeää! Vuoren seinämissä oli tuhansia lepakoita. Sääli, että Emmi pelkäsi lepakoita ;D Mutta kyllä hänkin selvisi koettelumuksesta.
Sinne se joki menee!

Illalla menin tyttöjen kanssa keskustaan kiertelee ja syömään. Odotin pihviäni puolitoista tuntia ravintolassa. Kiitos. Tarjoilija vaan naureskeli, muttei edes pahoitellut asiaa.

Tiistaina lähdettiin viidestään heti aamusta kohti El Nidoa, pohjois-Palawania. Matkustus sinne tapahtui pakettiautolla ja matkan kesto oli 5-6 tuntia. Yllättävän nopeasti matka meni kuitenkin. Perillä piti sitten etsiä majoitusta. Yritettiin päästä kaikki samaan majapaikkaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Löydettiin Henkan kanssa halpa paikka. Otettiin se. Paikan kauheus paljastui mulle vasta päivän kiertelyiden ja illallisten jälkeen. Sähköt olivat olleet poikki koko päivän (El Nidossa on normaalistikin kaksi sähkökatkoa vuorokaudessa: päivällä neljästä kuuteen ja aamukuudesta kello kahteentoista). Kynttilöitä oli sytytetty kaikkialle. Vessa oli tässä hostellissa aivan kamala. Ylipäänsä vessat ovat Filippiineillä jotain aivan järkyttävää. Täällä oleva pönttö oli 40 senttiä korkea metallikuilu. Siihen sitten koittaa kyykkypissata, sillä reunukset aivan märkiä.. Vessan tyhjennys tapahtui heittämällä viereisestä saavista vettä päälle. Paperia ei tietenkään ole, ja jos on omaa mukana, niin sitä ei saa heittää pönttöön vaan roskiin. Tuolla ei ollut edes roskista. Jos tekee isomman hädän, niin se pyyhitään kädellä, jonka jälkeen vedellä huuhdellaan käsi. Noh, olin menossa suihkuun kynttilän valossa ja kauhukseni huomaan, ettei vesi toimi. Puolentoista neliön suihku/vessa tilaan oli raahattu kaksi isoa ämpäriä vettä vessan-veto-ämpärin lisäksi. Siinä sitten sillä samalla vessan-veto-kauhalla piti peseytyä samalla kun varoi torakoita. Kärsin joka sekunti aivan älyttömästi. Ei varmaan yllätä, että aamulla ampasin yökkärissä viereiseen ravintolaan hammasharja kourassa tilaamaan aamupalaa.
Secret Beach

Elämää.
Oltiin keskiviikoksi vuokrattu oma vene kuskilla. Eli ammuttiin viiden porukalla saarikierrokselle. Oltiin ennakkoon valittu muutamia paikkoja, joilla halutaan käydä. Snorklauskamat otettiin mukaan merelle. El Nidon vieressä on useita kymmeniä saaria, joilla kaikilla ei ole edes nimeä. Oli vaan älyttömän kaunista. Istuin veneen keulassa ja paistattelin päivää. Elämäää!! Snorklatessa nähtiin mm. erivärisiä meritähtiä, Nemoa etsimässä elokuvan Nemo-kaloja, merimakkaroita (joita luulin käärmeiksi ja paniikissa uin takaisin rantaan, enkä suostunut siihen paikkaan mennä enää snorklaamaan) sekä tuhansia pikkukaloja, jotka ympäröivät meidät täysin. Mahtavaa! Opas haki meille merenpohjasta simpukoita, jotka olivat suurempia kuin meidän päät!! Mun lemppari paikka kierroksella oli Hidden Beach ja Secret Beach. Secret Beachille piti uida kallion ali, sillä sinne ei päässyt muuten. Ihana pieni oma ranta kallioiden välissä! Ajan kulua ei huomattu reissulla lainkaan ja veneen kuski arvioi ajan auringon mukaan. Aika tarkkaa se osui, kun lounaalle takasin rantaan päästiin vasta viideltä! :D Illalla sitten gourmet illalliset ja punaviinin lisäksi oli pakko maistella rommia. Sitä kun myydään joka paikassa. Puoli litraa 80 %:sta rommia maksoi noin 80 senttiä :D

Snorklaa!
HIdden Beach
El Nido –reissun jälkeen oltiin Henkan kanssa vielä yksi yö Puerto Princessassa. Käytiin shoppailemassa. Nyt alkoi jo löytyä hyviä paikkoja. Halpaahan siellä oli! Tavara vaan oli aika kirppis tyylistä. Kaduilla isoja vaatepinoja, joista lähti 10 pesolla paitoja. Eli 17 senttiä :D Kunnon kaupasta löysin kuitenkin aivan ihania sandaaleita. Oon vaan tänne liian isojalkainen, eikä kokoja tahtonut kaikista malleista löytyä. Innostuin shoppailemaan koruja. Filippiineillä oli aivan ihania koruja verrattuna Balin jättisuuriin puuhelmiin. Yhdessä korukojussa pistin käden korvakorukippoon ja otin nyrkillisen koruja ”mä otan nää”. Eli tytöt hei, teille tuliaisia :D Nopeet syö hitaat, eli valinnan varaa on enemmän, mitä aikaisemmin muo tulee sitten Suomessa moikkaamaan ;) Shoppailin filippiineillä yhteensä vain40 €. Summaan mahtui sandaalit, crocsit, vilman synttärilahja, vyö, kolme t-paitaa, miesten koris shortsit, rannekoruja varmaan kuusi, kaulakoruja viisi, korvakoruja varmaan 20 kipaletta, paljettihame...


El Nidosta
Lauantai-iltana lähti lentokone takaisin Manilaan. Vaihtoaikaa meillä piti olla aivan liian vähän, mutta yllättäen terminaalien vaihdot sujuivatkin nopeasti, joten aikaa jäi. Hyvä että jäi, sillä meinasi tulla ongelmia lentokenttäveron kanssa. Oltiin säästetty pesoja sitä varten, mutta vero olikin neljä kertaa suurempi, mitä luultiin. Automaatti saatiin toimimaan vasta jonkun kahdeksannen yrittämän jälkeen.. Eli saatiin rahat kasaan ja ehdittiin Singapore lennolle. Singaporessa oltiin yöllä yhdeltä. Terminaalin vaihtoa bussilla ja skytrainilla. Harmi vaan, että meidän halpalentoyhtiöllä ei ollut mahdollisuutta tsekata itseä sisään keskellä yötä, eli ei päästy itse lentokentän puolelle, jossa olisi ollut mukavia isoja tuoleja nukkumista varten. Piti sitten nukkua jossain kylmällä lattialla. Olin niin jäässä koko yön!! Rakensin vaatteista itselle patjaa ja loput puin päälle. Esimerkiksi legginssien päälle puin nämä uudet korisshortsit. Olin varmasti hyvä näky! Huivi toimi peittona. Palelin vaan. Aamulla päästiin sitten kirjautuu lennolle ja itse lentokentän puolelle. Jee. Kahdentoista jälkeen lähti lento kotiin, Balille. Oli kyl ikävä Balia <3
Illallisella El Nidon rannalla
Hyvä reissu. Kaunis maa. Ei turisteja lähes lainkaan vaikka Baliin verrattuna. Kamalat vessat. Kauniita hedelmäkojuja. Söpöjä lapsia. Köyhyyttä. Mahtavia maisemia. Merta. Reissuta moooonta sataa kuvaa, et tässä pari vaan :D

Hedelmiä
Shoppailemaan?